Kolmisopen kouluasiaan ei vielä päivitystä luvassa. Ens viikolla soitan vasta Hyötyläiselle, eivät vielä ole varmaan kerenneet käydä tarkastamassa sitä käsityöluokkaa.
Otsikon mukaisesti uutta Shikakoa pukkaa. Muutama minuutti valmista tuotosta ja lisää tulee tasaseen tahtiin. Nyt jos jollakulla vielä matskuja tuoda niin hyvin kerkee. Välillä valmistuu enemmän, välillä vähemmän, josko nyt tällä kertaa kuitenkin sais valmiiks vähän aikasemmin, ku muina vuosina...
torstai 27. marraskuuta 2008
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
EI NYT VIELÄKÄÄN INNOSTUTA!
No niin. Soitin taas kuntaan. Se ajatus, että mini tulis pareksiin on pois suljettu, eli se on vaan liian vaikee ajatus kaikkinensa.
MUTTA, joku tilavastaava oli sanonut, että johan nyt semmonen pikkutila jostain täytyy löytyä, kun kerran vaatimustaso ei ole liian korkealla. Tilan löytymistä helpottaa kuulemma juuri se, että alustalla ei varsinaisesti ole väliä, kun miniä tehdään. Ens viikolla saattaa jo tulla vastauksia ja kanta on kuulemma hyvin myönteinen ja yritteliäs. Eli nyt tämä ei ainakaan takkua johonkin yksittäiseen henkilöön!
Sanoin myös sitä, että ei se varmaan kaikkea skeittausta parkkihallista veisi pois, mutta vähentää sitä reilusti. Ensinnäkin sanoin, että moni siellä tykkää käydä ja sit on niitä, joita ei oikeen edes kukaan tunne tästä ydinpossesta. Hyötyläinen ymmärsi asian ja suhtautu kyllä taas aika hiton hyvin koko hommaan!
Voin vuosia näitä säätöjä tehneenä sanoa, että vaikka porukkaa on vähemmän kun joinain vuosina, niin nyt tuntuu, että nämä asiat hoidetaan nopeesti ja niiden eteen siellä kunnassa yritetään. Enpä muista millon ois tullu viimeks noin heittämällä vihreetä valoa talvitila ajatukselle.
Jos tämä nyt poikii jotain, niin ei kannata painaa paniikkinappulaa, että pitäs pelkkää miniä talvi höylätä. Nyt näyttäs, että jos tila saatas. Niin sen tilan pyöritys ongelmitta ja sen käyttäminen pääsääntösenä paikkana on jo vähän niinku puoliks homma hoidettu. Jos nyt pahat kurbin nypläys himot tulee, niin kun ei joka päivä pareksiin mennä, niin homma okei.
Jäädään kuulostelemaan tulevaa, ei passaa liikaa vielä innostua.

maanantai 10. marraskuuta 2008
ISÄNPÄIVÄLAHJAT
lauantai 8. marraskuuta 2008
AIKAKONE VK45 '08
Tämmönenkin löyty. Kuva sm kisoista -97. Paikkana k3 halli, eli siirryttiin pois legendaarisesta venehallista. Arto voitti tuona vuonna avoimen sarjan ja katos sitten maaimalle, oli sillä kyllä semmonen runi sillon, että joopajoo. On mulla jossain tallessa olikohan mtv3 kooste noista kisoista, jos jota kuta kiinnostaa. Tais olla miniramppikisakin, Kärän ainakin muistan pistelleen vaikka mitä ja Puupponen pyöri ku hyrrä ympäri ramppia. Tuohon aikaan oli jo aika paljon porukkaa noissa kisoissa niin skedeyttämässä kun katsomossakin. Oli muuten ekat ässämmät mihin tuli osallistuttua, ei riittäny puhas runi semeihin. Hyvät muistot taas jälleen, liekköhän ois Antilla jotain kuvia itestään noista kisoista. Tuon kuvan on ottanu mielestäni Eki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)