Tämän kertanen aikakone matkaa ajassa tähän aamuun ja yhden aikakauden loppuun. Tenniskuplan alusta on historiaa ja posse palaa tilapäisesti juurilleen. Tilapäisesti? sitä en tiedä varmaks, mutta ainakin täksi syksyksi, veikkaan, että ei sen pidemmäks. Tänä aamuna klo 8 menin ahmolle liikuntatoimenjohtajan toivosta. Siinä vaiheessa oli paljon tapahtunu, osat kamat oli jo siirretty, mutta tärkeimmät siirtämättä. Olivat onnistuneet jotain ehjänä siirtämään ja osa oli paskana, kuten osasi odottaa, toisaalta olivat kyllä niin mätiä, että ihme ku olivat pystyssä.
Kuvailin paikan päällä kolmisen tuntia ja annoin toiveita mitä vois yrittää pelastaa. Täytyy sanoa, että enemmän siirty ehjänä ku odotin. Eli edes jotain. Pari kaarta ja ditsi. Pyris meni osin paskaks, mutta saivat sen siinä kunnossa, että sen pystyy paikkaamaan.
Aika haikee fiilis oli, kun kattelin siinä romukasan kasvamista, toisaalta ens kensänä ois se romukasa ollu jo jokatapauksessa ilman futishallin tuloakin. Lahojahan ne olivat perkeleet.
Tiedän, että nuorempi polvi pitää tätä ihan sikapaskana, niin pidän itekkin, MUTTA... Voin kertoa, että monesti on aikoinaan tultu ahmolle ja kamat on siirretty paskaks kentän reunaan ilman mitää kysymistä ja toiveita. Kuopiossa, kun vanha halli purettiin, niin porukka oli ilman paikkaa hyvän tovin, punttijätkät treenas kaarten paikalla. Sama kohtalo nepalissa. Nyt täytyy sanoa, että vaikka tämä vituttaakin ja tuntuu väärältä, niin meitä on edes otettu huomioon. Nuorempi polvi on saanu skedetä ihan rauhassa ja alue on aina ollut, vanhempi polvi tietää miten vitun vaikeita nämä kuviot joskus on ollut, ennen ei välttämättä ois tämmöstä syksyratkasua järkätty. Se on jotain mistä meikä on tyytyväinen. Se on oikeesti askel eteenpäin, kuten sekin, että sain edes neuvoa miten ne vois laittaa. Voin kertoa, että jos en ois ollu paikalla, niin pyris ois ollu poikittain siinä keskellä.
Sinne tuli sen takia kyltti, että alue remontissa, jotta nassikat pysys poissa. Siellä saa skeitata ihan rauhassa! Se vaan pitää ulkopuoliset poissa, ehkä. Nyt onkin tilanne se, että porukan pitäs niitä kunnostaa nopeaan, että ne siellä saadaan pitää. Siitä romukasasta saa ottaa matskua miten tahtoo ja niitä saa hyödyntää vaikka uuden tekoon jos innostus riittää. Mutta siellä oikeesti pitää jotain tapahtua, muuten ne rytöläjät lähtee, toivottavasti on innokkaita...
Kunnon työmiehiä, kuvissa näkyy miten duunarin pitää laittaa kädet taskuun, lapio vaan puuttuu mihin nojata. Tuo riimu ois ollu omiaan, ois voinu tehdä saman minkä kettutytöt, kun puihin sitovat ittensä ;) Mariniki pistäyty paikalla kahvitauolla..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Nuorempi polvi, minä mukaan lukien, pitää hommaa paskana, totta. Faktaa lienee myös se, että kun kaikki vaiva ja muutos lasketaan yhteen, ei kuplahallin nykyinen sijoittaminen ollut se järkevin ratkaisu ja pientä skeittaajaa kustiin taas puolisalaa silmään. Kuitenkin, on hyvä että saadaan taas joku vanhempi ja viisaampi jakamaan näkemystä asiasta, jotta nuorempikin polvi saa jotain kuvaa siitä, millainen on skeittihommien kehityssuunta ollut pidemmällä aikavälillä.
Vanhemmasta ja viisaammasta on ollut muutakin hyötyä. Jos Jani ei olis täällä pitämässä hommaa yllä, oltais me loput helisemässä. Kunnan jätkät naurais päin naamaa jos me mentäis Marinin, Nevun ja Sakun kanssa pyytämään jotain betonikamoja, uutta parkkia tai tilapäisratkaisua. Traktorimiehetkin varmaan polttais kumia niinkun mopoilijat konsonaan, jos yritettäis ehdottaa että mitä siirretään mihinkin tai että mitä kamoja yritetään säästää. Janista on myös hyötyä siinä vaiheessa, jos jotain uutta aletaan hankkimaan. Voidaan luottaa siihen, ettei tule kalliilla paskaa, niinkun helposti käy ilman osaavia ja tietäviä ihmisiä.
Sukupolvien kuilu erottaa meitä tässä. Me nuoremmat on koko skeittiaikamme, lähes kymmenen vuoden ajan, saatu aika pitkälle kaikki valmiina, pelkästään vanhan polven ansiosta. Nyt kohdataan ehkä todellisuus. Olis ehkä pitänyt kiittää Jania ja kaikkia muita vaikuttaneita jo sillon kymmenen vuotta sitten, kun aloiteltiin skeittaamaan, mutta tehdään se nyt. Ilman tiivistä ja laadukasta porukkaa ei täällä olis parkkia, ja sitä kautta me ei välttämättä edes skeitattaisi nykyään. Oltais jotain jalkapallospedejä. Ite muutan pian täältä pois, mutta toivon että saatte tänne jotain skeitattavaa. Pääsen sitten maistamaan sitä katkeransuloista "Ahmo designiä", kun tulen käymään.
(Tulipas pitkä kommentti, mutta pakko jonkun oli sekin kirjottaa, kun nuo muut on amiksia ja tyytyy parin rivin sutkautuksiin :D)
HEH! Lamppuhan intoutu kirjottamaan. Kiitos sanoista!
Kyllä se tosiasia on, että väärinhän tämä alko, ei meiltä kukaan kysyny siinä vaiheessa mitään, kun päätös tehtiin. Mutta jälkikäteen onneksi edes yrittävät tilannetta paikata ja aihe on aika kuuma peruna tämän kuun aikana, kait ihan kohta saattaa olla joku käsittely hallituksessa.
Ennen oli tosi iso posse ja silti kukaan ei kuunnellu kunnassa mitään, hirveetä kapinaa (lue: omien oikeuksien puolustamista) pidettiin ja saatiin asiat luistamaan tälle tasolle.
Se mikä pitää optimistisena on se, että näillä skeittausvuosilla jaksaa jo odottaa jos uutta parkkia suunnitellaan. Totta on, että en ois ehkä joskus muinoin jaksanu :D Ja sillä tuo jämäratkasukin maistu niin hyvältä. Onpahan edes jotain väliajaksi. Ja sit vielä huoletti oikeesti nuo kamat, kun ne alko olla niin paskana, että ois iso remontti ollu ja purkutuomio muun ku kunnan puolesta. Mutta sitten jos tämä systeemi kusee meitä oikeesti silmään, eikä mitään parannusta synny, niin ei oo ihan sama ääni kellossa. Sen lupaan.
Erilaisia vaihtoehtoja on tullut lisää "tulevan parkin" suhteen. Ja pitää seurata mitä savilahessa tapahtuu, Siellä on purettu myös kamoja. Kapalla on suunnitelmia uusien tilalle. Ja nekään ei ehkä ole puuta...
Ja yritetäänpä Lamppu jotain käydä vielä kuvaamassa / käykää jos meikä ei kerkeä, sais shikakoon pitempää parttia...
Mullakin tuli näköjään taas pitkä teksti, johtuu varmaan just siitä, että lukio tuli käytyä ;) Voitas Lamppu ens vappua viettää toivon mukaan uudella parkilla ja ylioppilaslakit päässä, ihan vaan riidan haun muodossa :D
Tai ehkä nyt kuitenkin vasta sitä seuraava vappu...
Joo o, paska homma mutta pitää nyt yrittää saada se pyrishärveli ees kuntoon ja kattoo saisko niistä jäljelle jääneistä vanereista jotain ehkäpä kasattuakin. Mutta sais kyllä olla enemmänkin näitä innostuneita jotka lähtis korjaamaan parkkia. Eikä olis semmonen asenne että "joo ihan perseestä, ei tästä tule mitään" vaan jos päätetään että laitetaan se kuntoon niin laitetaan.
(Tulipa lyhyt kommentti sen takia koska oon ammattikoulun käyny, oon töissä ja ruokatunti on menossa niin ei kerkee.)
huhhuh ku ne kirjottaa, amiskan käyny ni ei jaksa ees lukee nuita kunnol.. paskaha tuo ahmo on mut kyllä sitä osas oottaakki ja väliaikastaha tuo on. (kai)ja tulee siellä silti käytyä.. mut onneks siilissä on paljon hyviä smootheja true spotteja :)
FUCKING A!!! meitsi voi tulla raksaamaan kamoja kuosiin. mulla ei oo muutenkaan töitä joten oon melko lailla vapaa.
kävin muuten kopiksen...
Lähetä kommentti