perjantai 20. maaliskuuta 2009

PAHA SAA PALKKANSA?

HAH! Voiko viddu olla totta? En tiiä kaikkia seikkoja tästä jutusta, mutta voitteko uskoa, että sen meidän rakkaan parkin tilalle tullut kuplahalli on kuulemma täys fiasko. Kuulin, että niinku jo alkuun näytti, että hommat on tehty hutkien suunnittelematta. Senhän jo osoitti, että ykspuolisesti päätettiin meidän kamat tuhota ja alue hävittää ennenkun otettiin selvää meidän tarpeista.

No nyt kuulemma sitten jalkapallokuplan pystytyksen jälkeen oli tajuttu, että eihän siihen saada lämmitystä, koska alue on pohjavesialuetta ja lämmitys vaatisi jonkun öljytynnyrin upottamisen. No halli kuuleman mukaan ollu käyttökiellossa sen jälkeen, kun sen katolle on satanut enemmän lunta ja hallissa romahdusvaara. Tämä syystä, että lämmityksen puuttuminen johtaa siihen, että lumi ei sula katolta pois. Halliin kait mahdollista asentaa sähkölämmitys, mutta erään lähteen mukaan hallin siirto olisi varmaan halvempi ratkaisu. Mutta jos moinen kävis, niin oishan se melkonen isku niille jotka sitä sinne hosu, eli en jaksa tuohon jälkimmäiseen uskoa, mutta aika ja lisätieto asiasta tuonkin näyttää.

Niinkun jo sanoin, että kaikkea en tiedä, kerron lisää kun tiedän. Kuitenkin tarinan pitäisi olla suurilta osiltaan ihan faktaa. Jos joku tietää enemmän niin kertokaa ihmeessä!

Niinkun voiko olla totta, hohhoijakkaa... no mutta hyvin ne silti vetää :D

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haha, ei vittu, ei voi olla :D Osaajat asialla. Paskaista vahingonilon naurua siihen suuntaan.

...ja meiltähän siis saattoi mennä parkki alta turhaan :>

PS. Joko on Jani ulkoskedet korkattu? :D

Anonyymi kirjoitti...

No sain lisätietoa. Kyllä se halli siinä pysyy, mutta taitaa lämmityksestä tulla (siis tulee) suunniteltua kalliimpi. Tuota siirtoakin oikeasti on joskus kuulemma heitetty jo ilmoille, mutta maksaa ne pohjien tekemisetkin kuulemma niin paljon, että tuossa pysyvät. Oli miten oli, niin juosten kuseskelivat osan projektista, melko uskomatonta puuhaa :D

Ei oo vielä korkattu, meikähän yritti korkata ne jo tammikuussa. Yläasteen sillan aluksella ois hyvin voinu ditsiä vetää. En saanu kaveria :D Johan tuo alkas kohta olla aika ;)

Anonyymi kirjoitti...

Pitää kyllä tässä lähiviikkoina lähteä jonneki vähän potkimaan, sen verran aina himottaa tuo kuiva asfaltti.